Joskus elämä on ko suohraan sarjakuvasta. Ainaki, jos pientä oikein potuttaa. Tämmöstä meilä sattu tässä toisena päivänä:

 

 

 

Jäppinen näytti mulle tämän suuren taitheelisen luomuksen siinä vaiheessa, ko oli pistäny takhaan tulet. Enhän mie voinu ko nauraa ja komentaa sen kauphaan hakheen keksejä.

Molen sanonu varhmaan ennenki, että siinä on niin paljon Touretten oireyhtymän piirtheitä, että jossaki vaiheessä häätyy vishiin sille diagnoosi hakea - ainaki ennen armeijhaan menoa. Vielähän tuo ei ainakhaan tavallista arkea hirmusesti haittaa, toivottavasti ei myöheminkhään. Kaikki vain on tunnepuolela aina niin suurta - mikhään ei ole normihommaa.

Raskas, mutta niin rakas. <3 Onneksi esikoinen on vähän kevyempi <3

Vielä 43 viikkoa.

-äiti-